Blogien, kansalaisjournalismin ja sosiaalisen median nousu ja kasvava vaikutusvalta osoittaa, miten hämmentävän suuri osa perinteisestä päivittäisjournalismista on korvattavissa. Mietitäänpä tyypillisen sanomalehden sisältöä: mitkä osat siitä ovat ainutkertaisia, erityistä osaamista ja tuotantotapaa vaativia? Moni hakee jo elokuva-arvostelut netistä, jossa kustakin filmistä saa kymmenien, jopa satojen ihmisten mielipiteen kerralla. Kuka tahansa voi julkaista julkkisjuorun nähtyään vaikkapa kännisen muusikon Manalassa. Fani voi kirjoittaa erittäin asiantuntevaa blogia jääkiekosta, ja matkustaja voi raportoida Twitterissä junien myöhästymisistä. Internet on päättymätön mielipidesivu. Sään näkee suoraan Ilmatieteen laitoksen sivuilta, ja sudokuja saa netistä mielin määrin.

Sanomalehden perussisällöstä lähinnä pääkirjoituksia ja kuolinilmoituksia ei saa helpommin netistä. (Vakavasti puhuen täytyy lisätä, että paikallisuutiset ovat toistaiseksi enimmäkseen painetun median ja radion aluetta. Mutta tämänkin muuttuminen on vain ajan kysymys.)

© Katkelma kirjasta Painokoneet seis! Kertomuksia uuden journalismin ajasta, Teos 2011.

Karkauspäivänä, 29.2.2012, aloittaa toimintansa verkkojulkaisu ja ajatuspaja Laitos.fi, joka tuottaa nimenomaan pääkirjoituksia. Nämä tekstit eroavat useimpien sanomalehtien pääkirjoituksista siten, että niissä on mukana kirjoittajan nimi.

Siispä jäämme odottamaan neuvokasta start-up-yrittäjää, joka kehittää digitaalisen kuolinilmoitus- ja nekrologibisneksen.

Disclaimer: Olen mukana Laitoksen ensimmäisessä keskustelutilaisuudessa, joka pidetään 29.2. kello 14 Kirjasto 10:ssä. Muut panelistit ovat Laitoksen päätoimittaja Hanna Nikkanen, Helsingin Sanomien kehityspäällikkö Ville Blåfield ja toimittaja Johanna Korhonen. Aiheenamme on yhteiskunnallisen journalismin tulevaisuus. Lisäksi kirjoitan parhaillaan Laitokselle pääkirjoitusta.

Kaupungin vanhin ja tunnetuin sukkatehdas, Hua Zhong Socks, alkoi valmistaa sukkia 70-luvun lopulla, kun Kiinan talousuudistus teki tällaisen yrittämisen mahdolliseksi. Sittemmin Datangiin on perustettu lukuisia sukkatehtaita. Kilpailu on äärimmäisen kovaa. Niinpä Hua Zhong Socks on päättänyt erottua muista – se tekee nykyään vain urheilu- ja sotilaskäyttöön tarkoitettuja sukkia. Suomeen vietäväksi tehdas tekee Jahti-merkkisiä sukkia.

Nyt joku saattaa ihmetellä, miksi puhun sukista, kun piti puhua journalismista.

Puhun sukista siksi, että kiinalainen sukkakaupunki toi minulle hakematta mieleen suomalaisen lehtijournalismin. Meillä lukijoille tarjotaan yhä enemmän samanlaista sen sijaan, että lukijoita yllätettäisiin omaperäisillä aiheilla ja näkökulmilla.

Ruuhkautuneet markkinat pakottavat erikoistumaan, ihan niin kuin Datangin vanhin sukkatehtailija ymmärsi tehdä.

Internet on aiheuttanut informaation ja mielipiteen tilaan ihan hirveän ruuhkan. Tämän pitäisi pakottaa myös sanomalehdet erikoistumaan.

Suomessa on ollut vain vähän kilpailua sanomalehtien välillä, sillä niistä useimpia suojaa alueellinen monopoli. Netissä kaikki ovat samalla viivalla.

Internetiä ei voi täyttää, mutta sanomalehtien verkkosivustojen nykyinen touhu näyttää siltä, että juuri sitä ne yrittävät tehdä. Uutta kamaa pitää saada putkeen koko ajan, ilmeisesti siksi, että näytettäisiin jotenkin dynaamisilta. Eikä haittaa, vaikka uusi kama on muilta kierrätettyä ja loppuunkaluttua. On saatava uusia otsikoita ja klikkauksia.

Maailmalla ymmärretään jo, että klikkauksien määrää tärkeämpää on saavuttaa lukijoiden luottamus. Puhutaan sitoutuneista lukijoista.

Suomessa ei olla tajuttu, että verkossa ei voi kilpailla juttujen määrällä. Ainoita kilpailuvaltteja ovat laatu ja omaperäisyys.

(Itse asiassa juttu sukkakaupungista oli ilahduttava poikkeus 30.12.2011 Hesarin tarjonnassa. Se oli yllättävä ja tarjosi uutta tietoa. En voi linkittää siihen, koska se oli eksklusiivista paperilehden aineistoa.)

Huonotasoinen, virheitä vilisevä ja skandaaleja kalasteleva verkkouutisointi vie uskottavuuden ja lukijoiden luottamuksen. Lukijat eivät ymmärrä, miksi lehti julkaisee verkossa kuvia ja otsikoita, joita se ei ikimaailmassa painaisi paperille. Hyvät jutut sen sijaan tekevät pitkään kierroksia sosiaalisessa mediassa ja tuovat lehdelle uusia, kenties jopa sitoutuneita ja maksavia asiakkaita.

Monessa mielessä journalismi on nyt parempaa kuin koskaan ennen. Sitä on tarjolla enemmän ja useammalla alustalla kuin koskaan ennen, ja se tavoittaa laajemman yleisön kuin ennen on ollut mahdollista. Juuri siksi valtamedian mokailu ja laadun heikkeneminen nähdään kansalaisten verkostoissa koko ammattikunnan auktoriteetin murenemisena.

Perinnemedia ei tätä huomaa, vaan jatkaa itse oman arvovaltansa nakertamista lisäämällä katso kuvat! -tyyppistä uutisointia. Kehnoa journalismia osaa tehdä kuka tahansa ja sitä on netissä tarjolla ylenpalttisesti. Viihteellistäminen on yksinkertaisesti väärä strategia laatulehdille, jos ne haluavat pysyä laatulehtinä. Jos ne haluavat erottua, niiden pitää jättää juorut ja julkkisjutut niille, jotka tekevät ne paremmin.

Journalismin suurimmat menestyjät ovat lajissaan parhaita. The Financial Timesia pidetään pörssimaailmassa välttämättömänä lukemistona. The Economist tarjoaa viikoittaisen analyysin liki koko maailmasta. Kukaan ei osaa juoruilla ja närkästyä yhtä hyvin kuin brittiläinen tabloidi Daily Mail, maailman toiseksi luetuin sanomalehden verkkopalvelu.

Mitä laatulehdeksi haluavat sitten voivat tehdä? Ottaa mukaan reippaasti lisää kontekstia, analyysia ja ymmärrystä. Sanomalehdet ovat täynnä tietoa, mutta niissä on aivan liian vähän ymmärrystä. Ymmärrystä tuottavat journalistit, joilla on paljon asiantuntemusta ja kykyä kriittiseen ajatteluun.

Toki yleistoimittajia ja perusuutisia tarvitaan edelleen, mutta laatumedia voi luoda rahanarvoista lisäarvoa vain erikoistumalla. Yleistoimittaja on helppo korvata toisella yleistoimittajalla, uutistoimistojutulla tai englanninkielisestä verkkolehdestä Googlen avulla käännetyllä jutulla. Huomattava osa nykyisestä toimitustyöstä on niin ennalta-arvattavaa ja toisteista, että sen voi korvata myös kirjoittavalla koneella.

Yhdysvalloissa Northwesternin yliopistossa kehitetty Stats Monkey eli Tilastoapina on tietokoneohjelma, joka kirjoittaa urheilujuttuja alle kahdessa sekunnissa. Sen algoritmien tuottamaa jälkeä ei erota ihmisen kirjoittamasta – paitsi siitä, ettei se tee kielioppi- tai asiavirheitä.

Aluksi Apina keskittyi amerikkalaisen baseballin raportointiin, mutta laajensi pian osaamistaan muihin urheilulajeihin. Nykyään se hallitsee suvereenisti myös jalkapallon ja koripallon. Kehittäjät uskovat Apinan korvaavan urheilutoimittajan lisäksi myös taloustoimittajan, ainakin pörssitiedotteiden laatijana. Se osaa jo nyt kirjoittaa esimerkiksi kiinteistökaupasta, liikenteestä sekä avoimista työ- ja opiskelupaikoista.

Uutistoimisto Reutersin kehittämä NewsScope puolestaan tehtailee yritysten tulostiedotteista uutisia alle puolessa sekunnissa. Se käyttää Reutersin mittavaa tietokantaa selvittääkseen, miten hyvin tai huonosti firma on pärjännyt. NewsScopen algoritmit seulovat uutisista ”mielialoja” tai ”tunnelmia” (sentiments) ja pisteyttävät niitä sisältäviä sanoja. Järjestelmä määrittää millisekunneissa, millainen mieliala vallitsee tietyn yhtiön ympärillä.

NewsScope palvelee pörssissä toimivia yrityksiä, jotka tekevät voittonsa automatisoidulla osakekaupalla. Algoritmeihin perustuva, reaaliaikainen kaupankäynti on jo merkittävä osa osakekauppaa, ja sen osuus kasvaa koko ajan. Ihmisen rooli sekä tiedon välittäjänä että päätösten tekijänä on puristettu minimiin.

Helsingin pörssissä jo puolet osakekaupasta on tällaista.

Reuters on maailman suurin uutistoimisto, mutta sen suurimmat tulovirrat eivät enää aikoihin ole tulleet perinteisestä uutistoiminnasta. Se tienaa rahansa taloustiedon kauppaamisesta finanssimaailman päättäjille. Tuon taloustiedon pitää nykyisin olla niin nopeaa, ettei ihmistaloustoimittaja siihen pysty. Ihminen ei armottomassa hitaudessaan kelpaa edes oikolukijaksi.

Mitä tämä kaikki merkitsee journalismille? Ainakin sitä, että meidän pitää hakeutua sellaisille alueille, joilla emme ole ihan helposti kirjoittavien robottien ja algoritmien korvattavissa.

Kun lehti erikoistuu korkealaatuiseen analyysiin ja taustoittavaan journalismiin, se palkkaa hyvin kirjoittavia spesialisteja. Joukkotiedotuksen ja massayleisön ajoista ollaan vääjäämättä siirtymässä kohti erikoistuneita sisältöjä.

Uusi journalisti tietää jostakin aiheesta todella paljon ja osaa soveltaa tätä tietoa eri julkaisualustoilla. Hän on tekninen moniosaaja, joka tajuaa verkkoa ja multimediaa, mutta myös perinteinen journalisti, jonka nimi on laadun tae.

Kyse on siitä, että median tuottajien on opeteltava luomaan niukkuutta yltäkylläisyyden keskelle.

Tämä teksti on puheenvuoro, jonka pidin Muuttuuko mediassa kaikki -paneelissa, torstaina 12.1. Suomalaisella Klubilla. Tilaisuuden järjesti Suomalainen Sanomalehtimiesliitto.

Jutun pörssikoneella tarkoitetaan Morgan Stanley -yhtiön algoritmia, joka eräänä päivänä “tuli hulluksi”. Se teki 16 kauppaa sekunnissa Atlas Copcon osakkeella, eli varttitunnissa noin 14 000 kauppaa. E24-sivuston mukaan tämä on noin kymmenen kertaa enemmän kuin minkään muun osakkeen vaihto kyseisenä keskiviikkona Tukholman pörssissä. Käytännössä Morgan Stanley osti itseltään ja myi itselleen julmetulla vauhdilla.

Talsan jutun päätteeksi todetaan, että “automaattinen osakekauppa on viime vuosina yleistynyt kansainvälisissä investointipankeissa”. Näin tosiaan voi sanoa, ja voisi sanoa vähän useammin ja kovempaan ääneen. Kun puhumme talouspäätöksiä tekevistä – milloin panikoivista, milloin tyytyväisistä – markkinavoimista, puhumme yhä useammin algoritmeista. Esimerkiksi Helsingin pörssin kaupankäynnistä jo puolet on automatisoitua (STT teki tästä uutisen syksyllä, mutta en löytänyt enää linkkiä siihen).

Kirjassani Painokoneet seis! Kertomuksia uuden journalismin ajasta on luku, jossa puhutaan kirjoittavista koneista, juttuja tilaavista algoritmeista ja muista journalistisista roboteista. Tässä lainauksena pätkä, joka tuli hakematta mieleen berserkki-algoritmista lukiessani:

Maailman suurin uutistoimisto Thomson Reuters on jo vuosien ajan kokeillut erilaisia koneluettavia uutispalveluita. Reutersin NewsScope palvelee pörssissä toimivia yrityksiä, jotka tekevät voittonsa automatisoidulla osakekaupalla. Algoritmeihin perustuva, reaaliaikainen kaupankäynti on jo merkittävä osa osakekauppaa, ja sen osuus kasvaa koko ajan. Ihmisen rooli sekä tiedon välittäjänä että päätösten tekijänä on puristettu minimiin.

NewsScope tehtailee tulostiedotteista uutisen alle puolessa sekunnissa. Se käyttää Reutersin mittavaa tietokantaa selvittääkseen, miten hyvin tai huonosti firma on pärjännyt.

NewsScopen algoritmit seulovat uutisista ”mielialoja” tai ”tunnelmia” (sentiments) ja pisteyttävät niitä sisältäviä sanoja. Järjestelmä määrittää millisekunneissa, millainen mieliala vallitsee tietyn yhtiön ympärillä.

Reutersin suurimmat tulovirrat eivät enää aikoihin ole tulleet perinteisestä uutistoiminnasta, vaan taloustiedon kauppaamisesta finanssimaailman päättäjille. Taloustiedon pitää nykyisin olla niin nopeaa, ettei ihmistaloustoimittaja siihen pysty. Ihminen ei armottomassa hitaudessaan kelpaa edes oikolukijaksi.

(Johanna Vehkoo: Painokoneet seis! Kertomuksia uuden journalismin ajasta. Teos, 2011)

Vanha kirjallisuustoimittaja ja kriitikko saa nyt tottua siihen, että oma teos on arvioitavana, mikä onkin minulle ihan oikein. Pekkalan arvio oli tosin niin positiivinen, ettei tässä nyt voi todeta minkään kosmisen oikeuden toteutuneen.

Olen joutunut totuttelemaan myös haastateltavana olemiseen. Ettäkö minun pitää vastata kysymyksiin, eikä vain esittää niitä? Yle Keski-Suomen toimittaja Arvo Vuorela teki puhelinhaastattelun ja Anna-Liisa Haavikko haastatteli Ylen Julkiseen sanaan. Molemmat ovat Ylen Areenassa kuunneltavina “toistaiseksi”.

Johdanto

1. Journalismin kootut kriisit

• Osa 1: Eksistentiaalinen kriisi
  Osa 2: Sosio-ekonominen kriisi
  Osa 3: Tosiasioita Suomesta
  Osa 4: Pelko ja protektionismi

UUSI JOURNALISMI, OSA YKSI: FAKTANTARKISTUS

2. Yhteinen juttu Guardianin tapaan (tästä luvusta on lyhyt versio Journalismikritiikin vuosikirjassa 2011, lue myös HS:n arvio)

UUSI JOURNALISMI, OSA KAKSI: LÄPINÄKYVYYS

3. Robotit, kuhnurit ja eliittijoukot

UUSI JOURNALISMI, OSA KOLME: DATAJOURNALISMI

4. Journalismi ja demokratia – lyhyt oppimäärä

• Osa 1: Mitä parempaa tietoa, sitä parempi yhteiskunta
• Osa 2: Vallan vahtikoira nääntyy markkinoilla

UUSI JOURNALISMI, OSA NELJÄ: VUOTOJOURNALISMI

5. Mitä on laatujournalismi?

• Osa 1: Voiko laatua mitata ja määritellä?
• Osa 2: The Economist yhdistää laadun ja levikinkasvun

UUSI JOURNALISMI, OSA VIISI: HIDAS JOURNALISMI

6. Mitä on tehtävä – eli kymmenen askeleen ohjelma, jossa tiedostetaan ongelma ja edetään pikkuhiljaa kohti journalismin pelastamista.

• 1. Herätkää!
• 2. Takaisin juurille: mitä journalismi on?
• 3. Ensin sisältö, sitten vasta bisnes
• 4. Sanomalehtien sisältöremontti: Uutinen on kuollut
• 5. Tehdään journalismista taas tarpeellista ja välttämätöntä
• 6. Vain laadulla voi kilpailla
• 7. Digitaalinen edellä, printti perässä
• 8. Erikoisala on toimittajan tärkein pääoma
• 9. Avointen ovien toimitukset
• 10. Epäonnistumisen taito

Loppusanat ja kiitokset

Kirjallisuutta

Johdanto

”Mistä sä kirjoitat kirjaa?”

”Journalismin tulevaisuudesta.”

”No siitä tulee varmaan tosi ohut kirja.”

Tämä on ollut yleisin reaktio ihmisiltä, joille olen kertonut hankkeestani. Jokainen heistä epäilemättä kuvitteli keksineensä omaperäisen vitsin.

Tämä kirja on ohuehko siksi, että mahdollisimman moni jaksaisi sen lukea. Se on tiivistetty vastaukseni kysymykseen journalismin tulevaisuudesta. Toisin kuin tämä kirja, journalismin tulevaisuus ei tule monologin muodossa.

Mutta jos niin moni ihminen pitää journalismin tulevaisuutta lyhyenä, huhut journalismin kuolemasta ovat levinneet laajalle. Minä en niihin usko. Sen sijaan uskon, että journalismin tulevaisuus on sekava, tuntematon ja alati muuttuva. Tämä kirja pyrkii selittämään järkeenkäyvällä tavalla alan keskeisiä trendejä ja suuntia.

Halusin kirjoittaa tämän kirjan, koska asiaa koskeva keskustelu tuntui kiertävän kehää. Mistä uusi bisnesmalli vanhalle bisnekselle? Mistä nuoria lukijoita vanhoille lehdille? Sanomalehtibisneksen sisältä ei kuulunut ääniä, jotka vaatisivat muutosta. Keskustelusta unohtui tärkein asia: sisältö. Entä jos vika ei olekaan lukijoissa, jotka jättävät sanomalehden tilaamatta? Entä jos kaikkea ei voikaan laittaa internetin piikkiin? Voisiko olla, että itse tuotteessa on jotakin vikaa?

Vika on juuri siinä, että journalismia käsitellään tuotteena. Laatujournalismin pitäisi olla jotakin muuta; jotakin tärkeämpää, arvokkaampaa. Hyvä journalismi on jotakin, mitä ilman demokraattinen yhteiskunta ei voi toimia.

Lienee tarpeen huomauttaa, että tämä ei ole kirja iPadeista ja muista lukulaitteista. Tämä ei ole kirja bisnesmalleista. Tämä ei edes ole kirja sanomalehtien kuolemasta. Tämä on kirja journalismin sisällöistä ja merkityksestä.

En ole niinkään huolissani sanomalehtien tulevaisuudesta, mutta journalismin tulevaisuus vaivaa minua päivittäin. Itse asiassa olen ihan asiakseni pohtinut sitä kaksi vuotta.

Toivon, että niin media-alan päättäjät, toimittajat kuin journalismin yhteiskunnallisesta merkityksestä kiinnostuneet kansalaiset löytävät näiltä sivuilta kiinnostavaa luettavaa. Osa luvuista saattaa aiheuttaa optimismia ja innostuneisuutta journalismin mahdollisuuksista. Toisten toivon herättävän lannistumisen sijaan halua muuttaa vääräksi havaittua suuntaa.

Kirjan nimeksi tuli Painokoneet seis! siksi, että sanomalehtitalojen on aika herätä digitaaliseen aikaan. Suomessa sanomalehdillä menee toistaiseksi hyvin, mutta niiden levikit ovat vakaassa, pysäyttämättömässä laskussa. Uskollinen tilaajakanta vanhenee, kun taas nuoret saavat uutisensa verkosta. Yksi tämän kirjan keskeisistä viesteistä kuuluu näin: Suomessa on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus oppia muun maailman lehdistön virheistä ja voitoista. Me voimme tehdä oikeita päätöksiä, jos ymmärrämme muuttaa kurssia ajoissa.

Suomen lehdistöllä menee taloudellisesti hyvin verrattuna useimpiin länsimaihin. Silti Suomen mediatalot ovat tekemässä tismalleen samoja virheitä, jotka ovat johtaneet Yhdysvaltain sanomalehdistön katastrofiin. Suomessa on jo alettu supistaa toimittajien määrää ja toimitusten taloudellisia resursseja. Samalla unohdetaan, että tulevaisuuden journalismi on digitaalista. Juuri näin toimien journalismin kriisiä suorastaan houkutellaan myös Suomeen.

Nykyinen suunta osoittaa kohti samaa kuolemanspiraalia, jossa Yhdysvaltain lehdistö on kieppunut jo vuosia.

Muutama sana myös kirjan alaotsikosta, joka on Kertomuksia uuden journalismin ajasta. Tarkoitan uudella journalismilla digitaalisen ajan mahdollisuuksia, joihin suuret mediatalot eivät ole pahemmin tutustuneet. Uusi journalismi on verkostoitunutta, avointa ja keskustelevaa. Se käyttää hyväkseen uutta teknologiaa, mutta palaa myös vanhan journalismin korkeimpiin periaatteisiin. Uusi journalismi on reilua ja eettistä, ja se vaatii itseltään samaa läpinäkyvyyttä kuin kohteiltaan.

Sanapari ”uusi journalismi” on tavattu yhdistää 1960-luvun Yhdysvaltoihin ja siellä nousseeseen kokeilevan, kirjallisen journalismin liikkeeseen. Tyylilajin tunnisti siitä, että se toi journalismiin kerronnan keinoja kaunokirjallisuudesta. Näitä olivat esimerkiksi tajunnanvirta, näkökulmatekniikka ja kertomuksen jakaminen kohtauksiin.

Uusi journalismi ei tarvinnut manifesteja, se vain tapahtui. Lajityypin tunnetuimpia edustajia olivat Tom Wolfe, Hunter S. Thompson, Norman Mailer ja Joan Didion.

Truman Capote oli mielestään etääntynyt Kylmäverisesti -teoksessaan jo niin kauas journalismista, että oli keksinyt uuden genren, nonfiktio-romaanin. Yhdysvalloissa romaanimittaiset mutta faktapohjaiset kirjat ovat suositumpia kuin fiktiiviset romaanit. Suomessa nonfiktiota ei ole vieläkään keksitty, joten ajattelin voivani rauhassa antaa uudelle journalismille uuden merkityksen.

Muutama sana kirjan rakenteesta: varsinaisten lukujen väleissä on itsenäisiä osia, jotka asettuvat Uusi journalismi -otsikon alle. Olen valinnut viisi laajaa trendiä, jotka edustavat uuteen journalismiin liittämiäni ajatuksia. Nämä viisi trendiä olleet jo tovin pinnalla kansainvälisessä journalismikeskustelussa, ja uskon niiden kaikkien vaikuttavan merkittävästi journalismin tulevaisuuteen.

Viidestä Uusi journalismi -tekstistä ensimmäisessä ruoditaan periaatteessa ikivanhaa asiaa eli faktantarkistusta. Tämä on käytäntö, joka on aina kuulunut journalismiin olennaisesti, mutta jota on monin paikoin laiminlyöty.

Toisen ja kolmannen luvun välissä puhutaan läpinäkyvyyden merkityksestä journalismille. Kolmannen luvun jälkeen vuoron saa datajournalismi. Neljännen ja viidennen luvun välissä luodaan katsaus siihen, mitä seuraa Wikileaksin jälkeen. Erityisen roolin saa Wikileaksin entinen puhemies Daniel Domscheit-Berg, joka on muiden WL-loikkareiden kanssa perustanut oman vuotosivustonsa Open Leaksin. Viidennen luvun jälkeen haistatetaan pitkät yhä nopeutuvalle tiedonvälitykselle ja pohditaan hitaan journalismin mahdollisuuksia.

Tampereen yliopiston Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskuksen (COMET) julkaisema Journalismikritiikin vuosikirja on journalismiin liittyvien kriittisten pohdintojen foorumi. Kuluvan vuoden uutistapahtumiin ja journalistisiin trendeihin keskittyviä kirjoituksia sekä yleisemmin journalismin rooliin liittyviä puheenvuoroja toivotaan niin toimittajilta, eri alojen tutkijoilta, opiskelijoilta kuin lukijoiltakin. Vuosikirja tarjoaa tilaisuuden esittää kärjekästä mutta rakentavaa kritiikkiä.

Kirjoitukset voivat käsitellä niin painettua kuin digitaalista journalismia, valtavirta- tai vaihtoehtomediaa, radiota, verkkokeskusteluja, blogeja tai television ajankohtaisohjelmia. Juuri nyt ovat pinnalla vaikkapa perussuomalaisten mediasuhteet, vihapuhe, arabivallankumoukset ja Norjan tapahtumat. Voit löytää aiheesi näistä tai jostakin aivan muualta. Tänä vuonna toimituskunta toivoo entistä enemmän tekstejä, joissa on perusteltujen mielipiteiden sijaan tai lisäksi myös uutta tietoa.

Lähetä juttuideasi (otsikkoehdotus ja lyhyt kuvaus) sähköpostitse 4.10.2011 mennessä vuosikirjan toimittajalle Johanna Vehkoolle (johanna.vehkoo@uta.fi). Idea voi olla konkreettinen ehdotus artikkelista tai lyhyemmästä jutusta, jonka olisit halukas itse kirjoittamaan tai aihe, jota olisi mielestäsi syytä käsitellä, vaikka et itse ehtisi tekstiä kirjoittaa. Valmiiden tekstien deadline on joulukuun alussa. Vuosikirja julkaistaan keväällä 2012 sekä painettuna kirjana että verkossa. Vuosikirjaan kirjoittamisesta ei makseta palkkiota.

Journalismikritiikin vuosikirjaa on julkaistu vuodesta 1998.  Edellisen vuosikirjan voi ladata ilmaisena pdf:nä täällä.

Lisätietoja saa tämän blogin pitäjältä, joka toimittaa Vuosikirjan (johanna.vehkoo(ät)uta.fi)

Twitter: @vehkoo

All this has reminded of a phone interview I did with Nick Davies quite a few months ago, so I thought I would just revisit what he then said about Murdoch’s power in British media and politics. Here’s a transcript:

I would agree with many people who are very worried about Murdoch’s power. You could see two different kinds of danger. One danger is that he uses his increasingly large share of market to make savings which means that there is no longer a fair competition between him and the others. We’ve seen him do this before with price wars, where he cut the price of the Times to a level which was completely unrealistic. He was able to use the rest of his business empire to pay for that. The impact on a newspaper like the Telegraph, which tried to cut its price too, was almost deadly, as they didn’t have a huge business empire to pay for the loss. Now, if he succeeds in buying all of SKY, there is this risk that he will say, well, we’ll now sell a subscription for the newspaper website bundled up with SKY television, and that is something no other newspaper owner could do. So he would have a tremendously unfair advantage in the marketplace. And the thing about Rupert Murdoch is that he always wants fair competition in the marketplace, unless that isn’t to his advantage – in which case he wants unfair competition because that’ll make him more money.

So the first thing is that he’s a threat to other news organisations and the second thing is that he is a threat to our democracy because governments are frightened of him. We have a system which is technically one man, one vote. But one man has far more power than all the voters put together. That can’t be right.

For me, this was the first and last time I ever bought it. I’ve read it at the local pub, for sure, but would never buy anything else but the Observer, Indy, or the Times on a Sunday. But how could I not buy it today? I am a news junkie, and this has been all that’s been on the news for the past few days.

The last issue is all about making the case of News of the World being “the world’s greatest newspaper” during its 168-year history. There’s a souvenir pullout section of old front pages starting from 1910 and ending at 5th of June this year when the paper revealed footballer Ryan Giggs’s affair with his brother’s wife. For sex scandals of sportsmen is what the paper is best known for, but in the farewell issue it tries to portray itself as a watchdog of power and a champion of democracy. Granted, it has done some proper investigations in the past, but the sordid phonehacking affair has tainted the title badly.

Interestingly, News of the World takes a stand for the Press Complaints Commission in its last leader:

“Self-regulation does work. But the current make-up of the PCC doesn’t. It needs more powers and more resources. We do not need government legislation. That would be a disaster for our democracy and for a free Press.”

It is very fitting that the phonehacking story came out as a result of the relentless work of the Guardian’s investigative reporter Nick Davies, who carried on digging even after the police refused to open up the case for a second look. Before Nick Davies broke the story on murder victim Milly Dowler’s phone being hacked, many people discarded the whole story as an insignificant Guardian attack on the red-top.

In case you’ve missed it, you should also read the remarkable work of the unlikely investigative journalist, Hugh Grant, on the New Statesman. Milly Dowler is mentioned in this story as well.

One can only hope this scandal will not be buried with News of the World. Murdoch’s bid for BSkyB has to stopped. And the headline I and probably the tabloid’s innocent, now unemployed staff are waiting for is one that has the words “Rebekah Brooks” and “knew all about it” in it.

I swear, 'The Media and Democracy' and 'Flat Earth News' were here on my desk already. A coincidence.