Stop the press! Olin väärässä. Kirjoitin kirjani ensimmäisessä luvussa näin:
Blogien, kansalaisjournalismin ja sosiaalisen median nousu ja kasvava vaikutusvalta osoittaa, miten hämmentävän suuri osa perinteisestä päivittäisjournalismista on korvattavissa. Mietitäänpä tyypillisen sanomalehden sisältöä: mitkä osat siitä ovat ainutkertaisia, erityistä osaamista ja tuotantotapaa vaativia? Moni hakee jo elokuva-arvostelut netistä, jossa kustakin filmistä saa kymmenien, jopa satojen ihmisten mielipiteen kerralla. Kuka tahansa voi julkaista julkkisjuorun nähtyään vaikkapa kännisen muusikon Manalassa. Fani voi kirjoittaa erittäin asiantuntevaa blogia jääkiekosta, ja matkustaja voi raportoida Twitterissä junien myöhästymisistä. Internet on päättymätön mielipidesivu. Sään näkee suoraan Ilmatieteen laitoksen sivuilta, ja sudokuja saa netistä mielin määrin.
Sanomalehden perussisällöstä lähinnä pääkirjoituksia ja kuolinilmoituksia ei saa helpommin netistä. (Vakavasti puhuen täytyy lisätä, että paikallisuutiset ovat toistaiseksi enimmäkseen painetun median ja radion aluetta. Mutta tämänkin muuttuminen on vain ajan kysymys.)
© Katkelma kirjasta Painokoneet seis! Kertomuksia uuden journalismin ajasta, Teos 2011.
Karkauspäivänä, 29.2.2012, aloittaa toimintansa verkkojulkaisu ja ajatuspaja Laitos.fi, joka tuottaa nimenomaan pääkirjoituksia. Nämä tekstit eroavat useimpien sanomalehtien pääkirjoituksista siten, että niissä on mukana kirjoittajan nimi.
Siispä jäämme odottamaan neuvokasta start-up-yrittäjää, joka kehittää digitaalisen kuolinilmoitus- ja nekrologibisneksen.
EDIT: Suomessa toimii näköjään myös kuolinilmoitukset.fi. Se siitä sitten.
Disclaimer: Olen mukana Laitoksen ensimmäisessä keskustelutilaisuudessa, joka pidetään 29.2. kello 14 Kirjasto 10:ssä. Muut panelistit ovat Laitoksen päätoimittaja Hanna Nikkanen, Helsingin Sanomien kehityspäällikkö Ville Blåfield ja toimittaja Johanna Korhonen. Aiheenamme on yhteiskunnallisen journalismin tulevaisuus. Lisäksi kirjoitan parhaillaan Laitokselle pääkirjoitusta.
Vehkoo 