Suomalainen valtamedia on viime aikoina petrannut sosiaalisen median ja verkkojournalismin osaamistaan. Silti monella on yhä opeteltavaa ihan perusasioissa, joten käydäänpä läpi kolme asiaa, jotka olisi hyvä oppia.
1. Älä muuta jutun sisältöä kertomatta siitä.
Joskus käy niin, että tulee painettua julkaise-nappulaa liian aikaisin. On ihan inhimillistä, että nopeasti verkkoon laitetusta tekstistä halutaan myöhemmin korjata virheitä/väärinkäsityksiä/typeryyksiä.
Esimerkkitapauksena mainittakoon tämä uutinen, jonka MTV3.fi julkaisi sunnuntaina 2.9. Sarkasmi on vaikea laji, eikä sitä tällä kertaa viihdetoimituksessa tunnistettu. Sivusto uutisoi Facebookiin perustetusta Paavo ei ollut täälläkään -ryhmästä tulkiten, että siellä pilkataan kulttuuriministeri Paavo Arhinmäkeä. Tosiasiassa ryhmä naureskelee medialle ja ties mille lenitoille, jotka paheksuvat Arhinmäen poisjääntiä milloin mistäkin.
MTV3.fi huomasi mokansa ja muutti uutisen sanamuotoja. Alkuperäinen otsikko Paavo Arhinmäelle pilkkasivusto Facebookiin muuttui muotoon Paavo Arhinmäelle oma sivusto Facebookiin (tosin url jäi ennalleen). Tämä oli tietenkin virhe, sillä jollain on aina ruutukaappaus alkuperäisestä.
Opetus: Jos editoit tekstiä, kerro siitä suoraan. Muuten näytät juuri siltä mitä oletkin: jälkiään peittelevältä tunarilta.
(Edit: Jossain vaiheessa MTV3.fi lisäsi vahvasti muokattuun juttuun lauseen “Artikkelia on muokattu lukijakeskustelun vuoksi”.)
2. Myönnä virheet, pääset helpommalla.
Kun mokaat, sano se suoraan. Pyydä anteeksi, jos moka on loukannut ihmisiä. Näin toimien sosiaalisen median kiehunta laantuu huomattavasti nopeammin.
Oikaisujen tekeminen on helppoa! Kas näin:
3. Linkitä lähteisiin.
Miksi linkittäminen on edelleen useille verkkotoimituksille niin vaikeaa? Tutkimustiedon mukaan muun muassa siksi, että lehdet pelkäävät lukijoiden siirtyvän pois heidän sivuiltaan. Näin voi tosiaan käydä, mutta linkit tuovat juttuun kontekstia, uskottavuutta ja läpinäkyvyyttä. Linkkiä seuraamalla lukija saa aiheesta lisätietoa – tai näkee, että toimittaja on ymmärtänyt asian väärin tai jopa varastanut juttunsa sisällön.
Ben Goldacre arveli The Guardianin kolumnissaan, että etenkin tiedejutuissa linkki jätetään usein pois häveliäisyyssyistä. Tiedejutuissa nimittäin vedetään usein mutkia siinä määrin suoriksi, että alkuperäislähteeseen tutustuva lukija saattaisi pitää toimittajaa idioottina.
Suomessa on yleistynyt juttutyyppi, jossa toimittaja suomentaa jonkin ulkomaisen julkaisun materiaalia. Lähde saatetaan mainita, mutta siihen linkittäminen on harvinaista. Tässä esimerkki, jossa Ilta-Sanomat perustaa koko uutisen Boston Globessa julkaistuun artikkeliin. Lähteeseen linkittäminen olisi hyvän journalistisen tavan mukaista ja vähintäänkin kohteliasta.
Toisessa esimerkissä Ilta-Sanomat on napannut sisällön Fox Businessilta. Lähde mainitaan, linkki puuttuu. Huokaus.
Goldacre tekee yllä mainitussa tekstissään johtopäätöksen, jonka olen valmis jakamaan: jos et linkitä alkuperäislähteeseen, minä en luota sinuun.
Vehkoo 
Pingback: Netti-ilmiö syntyi – Arhinmäki ei ollut paikalla | Terävästä päästä
Loistavasti kirjoitettu, juuri näin!
Kaiken huipuksi Mtv3 muutti pilkasivuston ja oman sivuston välissä otsikkoa vielä muotoon “Paavo Arhinmäelle vinoillaan Facebookissa”. Sanamuoto lieveni vähitellen siihen pisteeseen, ettei otsikossa enää oikeastaan edes ole uutista. Arhinmäellä luulavasti on jo “oma sivusto” olemassa, ellei parikin. 😉 Ei tosin ole Arhinmäkeä tuolla “omalla sivustollaan” näkynyt, missä lie kulttuuriministeri huitelemassa…
Ylipäätään koko episodissa tällainen salamyhkäisyys ja sinnikäs väärinymmärtäminen aiheutti ko. yhteisössä laajalti huvitusta ja ällistystä. Myös kommentointimahdollisuuden vikkelä poistaminen, etteivät lukijat toisi toimittajan erehdyksiä ja kenties omaa pilkkaansa näkyville, oli monen mielestä huono veto. Joku humoristisempi kirjoittaja/julkaisu olisi voinut vaikka oikaista rautalangan kanssa koko jutun, nauraa vähän itselleen ja mokalleen ja sitä rataa. 🙂
Keskisuomalaisen yhtä paljon väärinymmärretyssä jutussa sen sijaan juttua muokattiin aika perustavanlaatuisesti, kun yhteisön perustajaa haastatetiin (imagine that!), ja muokatusta jutusta saa nyt jopa huomattavasti paremman käsityksen yhteisön luonteesta ja tarkoituksesta. Jutun muuttamisesta vaan ei tässäkään kerro muu kuin time stampin vieressä seisova “Päivitetty silloin ja silloin”, vaikka alkuperäinen juttu oli kuin Maikkarin uutisoinnin toisinto.
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/paavo-arhinmaen-poissaoloille-oma-facebook-ryhma/1240475
Toinen äärimmäisen ärsyttävä tapa on mukalinkitys, eli mainitaan lähde ja linkitetään – etusivulle.
Noin menetellään silloin, kun juttua ei ole saatavissa verkosta (joko maksumuurin takia tai siksi, että se on ilmestynyt vai painetussa lehdessä).
4. Älä vääristele asiaa omaa poliittista maailmankuvaasi vastaavaksi, sillä lukijat lukevat muutakin mediaa kuin sinun toimittamaasi, kenties jopa sitä alkuperäislähdettä. Moni muistaa vielä esimerkiksi muutaman vuoden takaisen tapauksen, miten mellakoinut äärivasemmisto muuttui äärioikeistoksi matkalla saksalaisesta mediasta Hesariin. Eikä ole edes ainoa kerta. Viimeisetkin uskottavuuden rippeet ovat karisseet.
Mielenkiintoinen ja ajankohtainen aihe. Varsinkin suomalaisen median uskottavuuden suhteen.
Martti Valkosen kirja “Sananvapaus kauppatavarana” on avannut yhden jos toisenkin suomalaisen silmiä siitä, mitä kaikkea piiloutuu tiedonvälityksen pöyhimättömiin pöheikköihin. Nimenomaan Suomessa. Vaan toivotaan, että Vehkoon Johanna avaa meille lisää mediamaailman saloja.
Tiedotusvälineellähän ei voi olla koskaan arvokkaampaa pääomaa kuin se, että siihen voi luottaa. Oli se sitten verovaroin kustannettu Yle. Tai tilaajamaksuilla sekä mainosrahalla kustannettu Hesari.
Moni lukee tänä päivänä ensin pääuutiset ulkomailta ja vasta sitten vertaavat tietoja kotimaan uutisvirtaan.
“Turkin pääkaupunki on Ankara”
Suomalaisissa verkkolehdissä tosiaankin on aika silmäänpistävää, kuinka juttujen myöhempiä muokkauksia ei kerrota. Se sekoittaa monesti täysin jutun yhteydessä käydyn keskustelun. Ensimmäiset kommentoijat ovat huomanneet virheen alkuperäisessä jutussa, se on välillä salaa korjattu ja seuraavat kommentoijat sitten nuijivat kukin vuorollaan niitä ensimmäisiä: “Ettekö osaa lukea?!”
Sitä en jaksa edes hämmästellä, ettei alkuperäisiä lähteitä linkitetä. Niin paljon niissä suomenkielisissä jutuissa on selviä käännösvirheitä ja englanninkielisen tekstin väärinymmärryksiä. Mitäpä suoraan tarjoilemaan vertailukohtia englannintunnilla hereillä olleille lukijoille. Paitsi että ne sitten kuitenkin osaavat käyttää Googlea.
Tämä on sitä nykypäivän sosiaalista mediaa Suomessa: toimittajat julkaisevat nettiin raakileen asteella olevia juttuja ja lukijat hoitavat jälkikäteen faktatarkastuksen, englanninkielisten nimien kieliasun suomentamisen yms. Juttu saattaa olla painokunnossa jo seuraavan aamun paperilehteen mennessä, jos vielä saadaan joltain lukijalta kännykkäkameralla napattu kuva siihen kylkeen.
Jep, tuo on hyvin yleistä, että suomennetaan jokin ulkomaalainen juttu ja lähde jätetään mainitsematta ja olen törmännyt siihen itsekin varsinkin Ilta-Sanomissa.
Kiitos mielenkiintoisesta jutusta.