Event: Who’s Afraid of the Fact-Checker?

If you are in DC and interested in journalism, politics, and facts, this one is for you. The event takes place at the Wilson Center on Wednesday 15 April at 10 am.

Here’s the full description:
Why has fact-checking become such an important part of journalism? How do politicians react to being corrected? How effective are fact-checkers in holding power to account?

The speakers of this event will give insight into how fact-checking is done in practice and why fact-checking politicians, pundits, and policymakers has recently become a global trend in online journalism.

Fact-checking politicians’ claims has been practiced primarily by a small group of American journalists for some years: The Washington Post’s Fact Checker, PolitiFact and FactCheck.org. More recently, this genre of journalism has become an international movement with new fact-checking ventures emerging in countries as varied as Tunisia, Italy, Ukraine, South Africa, and Finland. By now, almost one hundred fact-checking websites have been launched all over the world, according to the database maintained by The Reporter’s Lab at Duke University.

We will hear from Glenn Kessler, the Fact Checker columnist and blogger of the Washington Post, and Angie Drobnic Holan, the editor of PolitiFact, about their work as fact-checkers, followed by Jane Elizabeth’s insights from the American Press Institute’s fact-checking project and its research results. As a part of the API’s project, journalist Mark Stencel interviewed politicians, campaign officials and advertising executives for a qualitative report on the impact of fact-checking on politics, campaigning and governance. His report reveals politicians’ behind-the-scenes maneuvering to deal with unflattering fact-checks and how fact-checking is changing political practices.

The panel discussion will be hosted by Visiting Scholar Johanna Vehkoo.

The speakers include:

Glenn Kessler, Fact Checker at the Washington Post

Angie Drobnic Holan, Editor at PolitiFact

Jane Elizabeth, Senior Research Project Manager, American Press Institute

Mark Stencel, Journalist, researcher for the American Press Institute

Advertisements
Posted in Uncategorized | Tagged , | Leave a comment

So What Exactly Am I Doing in DC?

Cheers from Washington, DC! I’m here as a Visiting Scholar at the independent research centre and think tank The Woodrow Wilson Center. There are lots of proper academics here, but also plenty of us journos. Most journalists I’ve met here are working on hefty book projects.

The Wilson Center is located in the Ronald Reagan Building, which is the second largest federal building in DC, after the Pentagon. It’s very easy to get lost inside it.

My project here is called ‘Methods of Digital Fact-Checking and Online Verification’, and this blog post is here to explain to you what exactly that entails.

I’ve divided my interests into four categories:

1) The emerging international movement in political fact-checking.

2) The tradition of fact-checkers in US newspapers and magazines.

3) Verification of social content on the web & the new digital tools that help you do it.

4) Possible uses for automation and algorithms in fact-checking and verification.

I am now halfway down my four-month scholarship. So far I’ve been concentrating on getting interviews from experts in the various aspects of fact-checking and reading up on academic research and books on the topic.

I reckon that deepening my knowledge about these topics should be enough work for four months, so I’ve given up on my original (damn nigh impossible) idea of writing an all-encompassing monster of a thing about it. (Like one of these, for example.)

Instead I’m writing several more concise pieces, such as my biweekly blog for the Finnish public broadcaster YLE. It’s called the Lie Detector (Valheenpaljastaja) and it deals with fact and fiction in the news and social media. Topics so far have been viral lies, fake news, and the rise of political fact-checking as a global movement.

More anon.

IMG_20150320_152112

DC Metro has a brutalist charm that appeals to me.

Posted in Uncategorized | Tagged , | Leave a comment

Mitä se Vehkoo oikein tekee Washingtonissa?

Puolet akateemisesta vierailusta takana, ja nyt jo tulee mieleen kirjoittaa omaan blogiin tästä aiheesta! Olen siis täällä Washington DC:ssa vierailevana tutkijana, perehtymässä faktantarkistukseen journalismissa. Vierailen Woodrow Wilson Centerissä, joka on “puolueeton tutkimuskeskus” ja ajatuspaja. Wilson Center sijaitsee Washingtonin hallinnollisen keskustan ytimessä, Ronald Reagan Buildingissa. (Se muuten on DC:n toiseksi suurin hallinnollinen rakennus, heti Pentagonin jälkeen – eksyn sen käytäville edelleen.)

IMG_20150327_144356

Kuvassa Kongressin kirjaston kupoli.

Wilsonissa majailee parhaillaan satakunta tutkijaa ja mielipidevaikuttajaa eri puolilta maailmaa. Meitä toimittajiakin on aika monta. Suurin osa tapaamistani journalisteista on täällä kirjoittamassa kirjaa.

Oma projektini sisältää haastatteluja, alan tutkimuskirjallisuuden lukemista ja kirjoittamista. Olen haastatellut mm. poliitikkojen puheita syynääviä faktantarkistajia (PolitiFactin perustaja ja nykyinen päätoimittaja, FactCheck.orgin päätoimittaja ja tiedetoimittaja, Washington Postin Fact Checker -blogia kirjoittava Glenn Kessler) ja yhtä New Yorker -aikakauslehden faktantarkistajista.

Olen järjestänyt politiikan faktantarkistuksesta ensi viikolle seminaarin, jonne saapuvat mainittu Kessler ja PolitiFactin päätoimittaja Angie Drobnic Holan. Lisäksi olen tehnyt yhteistyötä American Press Instituten Fact Checking Projectia vetävän Jane Elizabethin kanssa. Hän saapuu kertomaan API:n faktantarkistusta eri kulmista tarkastelevista tutkimusprojekteista, ja yhden projektin tutkija Mark Stencel avaa tuloksiaan faktantarkistuksen vaikutuksesta poliitikkoihin.

Politiikan faktantarkistus (jota Suomessa edustaa Faktabaari) on vain yksi näkökulma faktantarkistukseen. Olen jakanut projektini neljään osa-alueeseen, joihin yritän perehtyä niin hyvin kuin neljässä kuukaudessa suinkin ehdin:

1) Politiikan faktantarkistus kansainvälisenä journalistisena liikkeenä.

2) Faktantarkistajien ammattikunta yhdysvaltalaisissa laatulehdissä.

3) Sosiaalisen median sisältöjen varmentaminen verkossa. Digitaalisen faktantarkistuksen uudet työkalut ja metodit.

4) Automaation ja algoritmien mahdollinen käyttö faktantarkistuksessa.

Olen vetänyt Suomessa digitaalisen faktantarkistuksen työpajoja, ja sitäkin asiantuntemusta on täällä tarkoitus syventää. Kursseilla opetan toimittajille muun muassa tiedonhaun tarkentamista ja verkkohuijausten tunnistamista.

Osana tutkimusprojektiani kirjoitan Ylen Kuningaskuluttajalle joka toinen maanantai ilmestyvää Valheenpaljastaja-palstaa. Sen aiheena on fakta ja fiktio uutisissa ja sosiaalisessa mediassa. Lue kaikki tähän mennessä ilmestyneet:

Varo juorujournalismia! (Miten verkon viraalisisällöt päätyvät uutisiksi, olivat totta tai eivät.)

Uutista on helppo matkia (Aiheena feikkiuutissivustot, jotka imitoivat journalismia.)

Faktantarkistajat vahtivat vaaleja (Aiheena politiikan faktantarkistus, jota kaivattaisiin muulloinkin kuin vaalien alla.)

Posted in Uncategorized | Tagged , | Leave a comment

Näin tehtiin Long Playn juttu Himasen etiikka

Palasin taannoin viime vuonna kovasti esillä olleeseen aiheeseen ja pidin esityksen tutkivan journalismin konferenssissa toukokuun alussa. Sainpahan viimein heitettyä slaidit myös tänne blogiin. Esitys kertoi siitä, miten Long Playn single Himasen etiikka tehtiin, mitä metodeja siinä käytettiin, miksi se aiheutti nk. Himasgaten ja mitä vaikutusta sillä oli jälkikäteen.

Vaikka jutun julkaisusta on jo puolisentoista vuotta, toimittajia saattaa yhä kiinnostaa kurkistaa sen tekovaiheisiin. Ainakin Tutki-konferenssissa kuulijoilla oli hyviä kysymyksiä, joten nytkin vastaan niihin mieluusti kommenttikentässä. (Slaideissa on toki esitetty monimutkaisia asioita ytimekkäässä ja yksinkertaisessa muodossa, yksityiskohdat kerroin yleisölle.)

Anu Silfverbergin kanssa kirjoittamani Himasen etiikka on edelleen Long Playn bestseller-sinkku – sitä on myyty liki 5000 kappaletta. Bonnierin Suuren journalistipalkinnon tuomaristo mainitsi sen perusteluissaan, kun nimesi LP:n ehdolle Vuoden journalistiseksi teoksi. (Ei voitettu, mutta ehdolla oltiin!)

Mainioista jatkojutuista huolimatta moni Himasen jännittävään tutkimusprojektiin liittyvä kysymys on vielä vastaamatta – kuten se, mitä uutta tutkimustyötä kansainväliset tutkijat lopulta tekivät Suomen hyväksi ja mitä olivat heidän mystiset ilmaistyökuukautensa. Sekä tietenkin se, miksi koko tutkimusryhmä vaikeni, eikä suostunut ottamaan osaa julkiseen keskusteluun julkisin varoin rahoitetusta tutkimushankkeesta.
Tässä tuo esitys pdf-muodossa: Himasen etiikka Tutki2014

Posted in Democracy, Journalism, Journalismin tulevaisuus, Suomi Finland Perkele | Tagged , | Leave a comment

Jussi Ruusilasta Long Play Media Oy:n toimitusjohtaja

Jännittäviä muutoksia pienen startuppimme elämässä! Tuo itseäni koskeva pätkä lopussa tarkoittaa tarkemmin sanottuna sitä, että lähden tammikuussa Washingtoniin Wilson Centeriin vierailevaksi tutkijaksi. Siellä teen tutkimusprojektia amerikkalaisen journalismin faktantarkistuskäytännöistä. Siitä myöhemmin lisää.

Tässä tiedote:

Long Play Media Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jussi Ruusila. Ruusila on hiljattain palannut San Franciscosta, jossa hän veti musiikkifaniuden ympärille rakentuvia startup-yrityksiä Mobile Backstagea ja Common Tribesia.

”Olen päässyt musiikkiteollisuuden murroksen etulinjassa kehittämään uusia artisti- ja kuuntelijalähtöisiä liiketoimintamalleja ja uskon, että niitä luovasti soveltamalla löydämme Long Playn kanssa uusia keinoja tuottaa laadukasta journalismia pelkkien klikkiotsikoiden rinnalle”, Ruusila sanoo.

Hitaaseen, tutkivaan journalismiin erikoistunut verkkojulkaisu Long Play on kahdeksan toimittajan perustama journalistinen startup. Long Play voitti marraskuussa 2013 Uutisraivaaja-innovaatiokilpailun ja sai 250 000 euroa kehitysrahaa. Julkaisu tunnetaan parhaiten niin kutsutun Himas-kohun aloittajana. Tällä viikolla Long Play on ollut otsikoissa maanantaina 1.9. julkaistun Talvivaara-skuuppinsa ansiosta.

”Long Play haluaa rakentaa journalismin ympärille yhteisöä, johon tutkivaa ja muuta laatujournalismia arvostavat ihmiset haluavat kuulua. Jussilla on hyvä tausta auttaa meitä siinä”, sanoo Long Play Media Oy:n hallituksen puheenjohtaja Riku Siivonen.

Long Playn uutena päätoimittaja aloittaa Anu Silfverberg, joka tunnetaan paitsi toimittajana myös kirjailijana. Long Playlle Silfverberg on kirjoittanut alzheimerin tautia tarkastelevan Katoamisen, psykopatiaa käsittelevän Pimeyden ytimen (yhdessä Hanna Nikkasen kanssa) ja LP:n bestseller-singlen Himasen etiikka (yhdessä Johanna Vehkoon kanssa).

Long Playn ensimmäinen päätoimittaja Johanna Vehkoo vastaa jatkossa LP:n kansainvälistymiskehityksestä. Kevään 2015 Vehkoo viettää tutkijana Washington DC:ssa, Yhdysvalloissa. 

Long Playn perustajiin kuuluvat toimittajat Antti Järvi, Ilkka Karisto, Hanna Nikkanen, Reetta Nousiainen, Ilkka Pernu, Riku Siivonen, Anu Silfverberg ja Johanna Vehkoo.

Posted in Journalismin tulevaisuus | Tagged | Leave a comment

Long Play Media etsii toimitusjohtajaa

Arvostamme työhevoskykyisyyttä, kokemusta henkilöstöjohtamisesta ja kansainvälisen liiketoiminnan ymmärrystä. Plussaa myös näkemys uusien kuluttajapalveluiden rakentamisesta. Kyky sietää toimittajia on avuksi arjessa, mutta journalistista osaamista ei välttämättä vaadita. Aloitteellisuus, päätöksentekokyky ja projektinhallintataidot ovat välttämättömiä taitoja pienen, mutta kasvavan yrityksemme johtajalle. Työ voi mahdollisesti olla myös osa-aikainen.

Tiedä, mistä on kyse, ennen kuin otat yhteyttä:
Omat sivut täällä, juttuja löytyy internetistä aika paljon suomeksi (mutta jostain syystä laajimmat ovat englanniksi täällä ja täällä).

Yhteys: riku(ät)longplay.fi

Posted in Journalismin tulevaisuus | Leave a comment

Toimittajat, robotit ja Turingin testi

Sen kunniaksi, että tietokoneohjelma on viimein selviytynyt Turingin testistä, julkaisen lyhennelmän Painokoneet seis! -kirjani (2011, Teos) luvusta Robotit, kuhnurit ja eliittijoukot. On nimittäin niin, että tietokone olisi voinut myös kirjoittaa aiheesta uutisen. Katkelman loppupuolella kerron Turingin testistä ja ennusteesta, jonka mukaan kirjoittava robotti vielä voittaa journalismin Pulitzer-palkinnon. (Kyseessä on luvun alku ja loppu, keskikohdan saatte lukea kirjasta.)

EDIT: Buzzfeed kyseenalaistaa uutisen, joka oli lähtöisin Readingin yliopistolta. Yliopisto näyttää itse suurennelleen asiaa aika tavalla, ja testin sääntöjä on eri tapauksissa tulkittu eri tavoin. Ei ole olemassa yhtä ainoaa Turingin testiä, joten Eugene-chatbot tavallaan läpäisi eräänlaisen Turingin testin – ukrainalaisen teinipojan teeskentely sujuu koneelta helpommin kuin englanninpuhujan. Tässä tekstissäni kerron kenties virallisimmasta Turingin testistä, Loebner-palkinnosta, joka järjestetään vuosittain.

BBC:n uutisessa Readingin yliopiston edustaja kommentoi jo heti aluksi näin:

“Some will claim that the Test has already been passed,” said Kevin Warwick, a visiting professor at the University of Reading and deputy vice-chancellor for research at Coventry University.

“The words Turing test have been applied to similar competitions around the world. However, this event involved the most simultaneous comparison tests than ever before, was independently verified and, crucially, the conversations were unrestricted.”

EDIT2: Arvelen, että joko yliopistossa ei ymmärretty, miten suuria otsikoita aiheesta laaditaan – tai sitten juuri mediahuomio oli tavoitteena. Omassa tekstissänikin mainitun Ray Kurzweilin kritiikki täällä.

No, toimittajan hommissa tietokoneohjelmat ovat joka tapauksessa jo aika päteviä:

Robotit, kuhnurit ja eliittijoukot

Tunnetun teoreeman mukaan ääretön määrä apinoita voi saada aikaan Shakespearen kootut teokset, jos niille annetaan ääretön määrä kirjoituskoneita ja äärettömästi aikaa. Todennäköisyys on pieni, mutta ei olematon.

Apina on tässä ajatusleikissä metafora laitteelle, joka tuottaa satunnaisia kirjainjonoja loputtomasti.

Mutta entä kun apinan voi opettaa tuottamaan järkeviä kirjainjonoja eli sanoja ja lauseita? Stats Monkey, Tilastoapina, ei kirjoita Shakespearea, mutta urheilujournalismia se tuottaa ihan sujuvasti.

Yhdysvaltalaisen Northwesternin yliopiston Intelligent Information -laboratorion vuonna 2009 kehittämä Stats Monkey on ohjelma, joka kirjoittaa täysin päteviä lehtijuttuja alle kahdessa sekunnissa. Apinan teksti voittaa ihmisjournalistin monessa mielessä: se ei tee kielioppi- tai asiavirheitä, ei jaarittele eikä varsinkaan hidastele.

Aluksi Apina keskittyi amerikkalaisen baseballin raportointiin, mutta laajensi pian osaamistaan muihin urheilulajeihin. Nykyään se hallitsee suvereenisti myös jalkapallon ja koripallon. Kehittäjät uskovat Apinan korvaavan urheilutoimittajan lisäksi myös taloustoimittajan, ainakin pörssitiedotteiden laatijana. Apina osaa jo nyt kirjoittaa esimerkiksi kiinteistökaupasta, liikenteestä sekä avoimista työ- ja opiskelupaikoista.

”Nykyään kutsumme ohjelmaa nimellä Authoring Engine”, kertoo Kristian Hammond. Hän toimi Northwesternin yliopiston projektin toisena johtajana ja vetää nyt firmaa nimeltä Narrative Science. Yhtiö on lisensoinut projektin ja kauppaa nyt Tilastoapinaa uutisorganisaatioille. Nimenvaihto johtunee siitä, että sanomalehdet pelkäävät Tilastoapina-nimisen konekirjoittajan palkkaamisesta koituvia imagohaittoja.

Hammondin mukaan Narrative Sciencella on asiakkainaan ”puoli tusinaa” uutisorganisaatiota, jotka käyttävät ohjelmaa uutistuotannossaan. Hän ei halua nimetä asiakkaita, sillä ”kaikki eivät vielä halua paljastaa, että tuotamme heille juttuja”. Big Ten Network, amerikkalaisten yliopistojen urheilusarjoihin keskittynyt uutisväline, on ainoa, joka kehtaa myöntää palkanneensa koneen reportteriksi. Juttujen perässä tosin todetaan vain kainosti ”powered by Narrative Science”.

Lukijoiden kannalta näyttäisi olevan ihan sama, antaako uutisväline Apinalle kunnian jutusta vai ei. He eivät nimittäin huomaa eroa. Hammondin mukaan kukaan ei ole toistaiseksi erottanut Stats Monkeyn tekstiä ihmisen laatimasta.

”Saamme asiakkailtamme kommentteja sananvalinnoista, kertojanäänestä ja rakenteesta, mutta kukaan ei ole koskaan valittanut, että jutut kuulostavat koneen kirjoittamilta. Päinvastoin, joudumme usein työskentelemään uutispäälliköiden kanssa, jotka edelleen haluavat uskoa tekstin olevan ihmisen kirjoittamaa.”

Stats Monkey kaivaa tietoa kahdenlaisista lähteistä. Ensin se analysoi pelin tilastoja, kuten voitto- ja pistetaulukoita. Näin se saa tietää, kumpi joukkue oli ennakkosuosikki ja kumpi altavastaaja. Se löytää myös matsin tärkeimmän pelaajan ja kaivaa tämän mahdolliset haastattelulausunnot verkosta. Ohjelma osaa myös otsikoida ja lisätä juttuun pelaajan naaman, jos kuva löytyy netistä.

Toisekseen ohjelmalla on käytössään sanavarasto pullollaan urheilutoimittajien yleisesti käyttämiä substantiiveja, verbejä ja fraaseja. Rumasti sanottuna kyseessä on kliseepankki, josta ohjelma päätöspuun avulla valitsee sopivimmat kaavat jutun kertomiseen.

Stats Monkeyn nopeus riippuu juttutyypistä ja saatavilla olevan datan monipuolisuudesta. Vähimmillään Apinalta kuluu valmiin jutun kirjoittamiseen puoli sekuntia, enimmillään viisitoista.

”Kehitämme ohjelmaa koko ajan. Haluamme parantaa sen analyyttisiä kykyjä ja ilmaisuvoimaa”, Hammond sanoo.

”Jos datassa on tarina, jonka ihminen pystyy löytämään, me pystymme muokkaamaan ohjelmaa niin, että se löytää sen.”

Stats Monkeyn toiminta on juuri niin rajallista kuin sille syötetty data. ”Mitä parempaa tietoa ohjelma saa, sitä paremman jutun se kirjoittaa. Tilastotieto, joka tarjoaa myös kattavasti vaihteluja ja historiaa, antaa ohjelmalle parhaat mahdollisuudet lisätä juttuun kontekstia.”

Kontekstia? Eikö juuri siinä pitänyt olla ihmisen osa? Riippuu siitä, mitä kontekstilla tarkoitetaan. Tilastoapina tajuaa tilastojen perusteella, että liigan häntäjoukkueen voitossa on jotakin tavallisesta poikkeavaa. Se ei kuitenkaan näe pelaajien ilmeitä eikä kuule yleisön innostusta.

Hammond ei halua Apinansa korvaavan ammattitoimittajaa. Hän muistuttaa, että kaikista urheilutapahtumista vain murto-osasta kerrotaan mediassa. Apina voi hoitaa jutut, joihin ihmisen työaika on liian kallista. Koneen voi valjastaa palvelemaan pienten yleisöjen lajien ystäviä tai vaikka nappulaliigalaisten vanhempia.

Itse asiassa Tilastoapinan kehittäjät kaavailevat ohjelmastaan toimittajien ammattikunnan pelastajaa. Ihmistoimittajien aika vapautuu tärkeämpiin hommiin, kuten tutkivaan journalismiin ja muuhun aikaa ja ajatuskapasiteettia kuluttavaan. Kone hoitakoon pallopelit ja pörssitiedotteet.

Japanissa on jo kehitetty liikkuva robottitoimittaja, joka on käytännössä segway-laitteeseen kiinnitetty videokamera. Mikä jottei! Robotoimittaja voisi rullailla kaduilla tekemässä katugallupit. Näin kesätoimittajat ja pätkätyöläiset vapautuisivat olennaisempiin tehtäviin.

Voisiko robotti vapauttaa toimittajat muustakin toisteisesta työstä? Annetaan koneen arpoa vaihtuva näkökulma jokavuotiselle juhannuksen krapulajutulle, alennusmyynneille, keväisille koirankakoille ja jouluvalmisteluille. Ihmistoimittajat saavat aikaa ajatella ja keksiä omaperäisiä juttuideoita. Kenties he alkavat taas tehdä tutkivaa journalismia ja ajatustyötä vaativia analyyseja.

Tai sitten mediakonsernin johto tajuaa, että se voi hankkiutua eroon taas muutamasta kalliista ihmisestä, kun perushommat hoituvat Apinan voimin. Tuskin moni uutispäällikkö lähettää ihmistä paikalliseen pesäpallomatsiin kyselemään yleisön ja pelaajien tunnelmia, kun robotti hoitaa perusuutisen. Konetoimittajan säästämien rahojen toivoisi menevän laatujournalismiin, mutta en taida lyödä sen puolesta vetoa.

 

Kysynnän ja tarjonnan lait

Stats Monkey ei ole suinkaan ainoa lajityyppinsä edustaja. Maailman suurin uutistoimisto Thomson Reuters on jo vuosien ajan kokeillut erilaisia koneluettavia uutispalveluita. Reutersin NewsScope palvelee pörssissä toimivia yrityksiä, jotka tekevät voittonsa automatisoidulla osakekaupalla. Algoritmeihin perustuva, reaaliaikainen kaupankäynti on jo merkittävä osa osakekauppaa, ja sen osuus kasvaa koko ajan. Ihmisen rooli sekä tiedon välittäjänä että päätösten tekijänä on puristettu minimiin.

NewsScope tehtailee tulostiedotteista uutisen alle puolessa sekunnissa. Se käyttää Reutersin mittavaa tietokantaa selvittääkseen, miten hyvin tai huonosti firma on pärjännyt.

NewsScopen algoritmit seulovat uutisista ”mielialoja” tai ”tunnelmia” (sentiments) ja pisteyttävät niitä sisältäviä sanoja. Järjestelmä määrittää millisekunneissa, millainen mieliala vallitsee tietyn yhtiön ympärillä.

Reutersin suurimmat tulovirrat eivät enää aikoihin ole tulleet perinteisestä uutistoiminnasta, vaan taloustiedon kauppaamisesta finanssimaailman päättäjille. Taloustiedon pitää nykyisin olla niin nopeaa, ettei ihmistaloustoimittaja siihen pysty. Ihminen ei armottomassa hitaudessaan kelpaa edes oikolukijaksi.

Kun konetoimittaja voittaa Pulitzerin

Brittiläinen matemaatikko ja filosofi Alan Turing oli toisen maailmansodan aikaan yksi saksalaisten Enigma-koodin murtajista. Häntä voidaan pitää myös algoritmi-käsitteen isänä, mutta parhaiten hänet tunnetaan Turingin testin keksijänä.

Vuonna 1950 Turing julkaisi tutkielman koneiden älykkyydestä. Turingin idean mukaan koneiden ajattelukykyä voidaan testata järjestämällä ”imitaatiopeli”, jossa kuulustelija eli C haastattelee kahta pelaajaa, jotka ovat A ja B. Näistä toinen on ihminen, toinen kone. C:n tehtävänä on päätellä, kumpi on kumpi.

Ensimmäinen vuosittainen Turingin testi järjestettiin Bostonissa vuonna 1991. Sen nimi on Loebner-kilpailu, yhdysvaltalaisen keksijän Hugh Loebnerin mukaan. Testi on tarkoitus järjestää joka vuosi niin kauan, kunnes keinoäly voittaa ihmisälyn. Joka vuosi menestyksekkäin kone ja sen ohjelmoija palkitaan Inhimillisin Tietokone -arvonimellä. Samoin joka vuosi yksi ihmisverrokeista saa Inhimillisin Ihminen -palkinnon.

Alan Turingin oman ennusteen mukaan tietokoneen voisi opettaa vuoteen 2000 mennessä niin hyväksi imitaattoriksi, että se pystyy petkuttamaan 30 prosenttia kuulustelijoista. Ennustus melkein toteutui vuonna 2008, kun yksi peliin osallistuneista keskusteluohjelmista onnistui huijaamaan neljäsosan 12-jäsenisestä tuomaristosta. Se jäi vain yhden äänen päähän 30 prosentista.

Seuraavana vuonna Brian Christian – runoilija, jolla on tutkinto sekä tietojenkäsittelytieteistä että filosofiasta – lensi Yhdysvaltain Seattlesta Britannian Brightoniin osallistuakseen Turingin testiin. Hänen tavoitteenaan oli vuoden Inhimillisin Ihminen -tunnustus. Hän tutki koneälyä kuukausitolkulla ennen testiä ymmärtääkseen, miten voisi parhaiten vakuuttaa ihmistuomarin omasta ihmisyydestään. Onnistuneen Turingin testin tuloksena Christian sai himoitsemansa palkinnon ja tuli samalla kirjoittaneeksi aiheesta kirjan. The Most Human Human: Defence of Humanity in the Age of the Computer ilmestyi keväällä 2011.

Brian Christian ymmärsi, että koneet eivät voita imitaatiopeliä yhä useammin vain siksi, että tietotekniikka kehittyy. Syynä on myös se, että me ihmiset taannumme. Wikipedian, älypuhelinten ja ennustavan tekstinsyötön kyllästämä sukupolvi ei enää erota yksilöä kasvottomien kollektiivien seasta. Ryhmätyössä on voimaa, mutta ainoastaan yksilö voittaa juttelurobotin (chatbot) Turingin testissä.

Turing-tuomarin on uskottava, että verhon takana on ainutkertainen ihminen, persoona. Esimerkiksi Cleverbot-ohjelma käyttää crowdsourcingia eli joukkoistamista rakentaakseen itselleen koherentin ”persoonallisuuden”, mutta kun siltä kysyy sen asuinpaikasta, se höpisee tuhansilla äänillä tuhansista paikoista, jotka sen koodiin on syötetty.

 

Moni uskoo, että peli on hävitty lopullisesti siinä vaiheessa, kun tietokone voittaa Turingin testin. Futuristi Ray Kurzweil on ennustanut, että tämä tapahtuu vuoteen 2029 mennessä.

Narrative Sciencen Kristian Hammond menee pitemmälle. ”Kone voittaa vielä journalismin Pulitzer-palkinnon. Siihen ei kulu 30 vuotta, vaan pikemminkin viisi vuotta. Ja sen voittaa jokin, minkä me rakennamme.”

Hammondin ennuste voi kuulostaa pelottavalta, mutta kenties robotoimittajat ja tilastoapinat todella vielä koituvat journalistien pelastukseksi. Annetaan vain algoritmien ja robottien tehdä liukuhihnahommat, jos oikeat toimittajat vapautetaan samalla ajatustyöhön, johon algoritmi ei pysty.

Brian Christianin mukaan koneet häviävät lopulta aina ihmiselle, kekseliäimmälle lajille päällä maan. Me emme jää kanveesiin makaamaan, kun Turingin testin tyrmäys lopulta tulee. Seuraavan vuoden kilpailuun me sparraamme itsemme kuntohuippuun. Meistä tulee inhimillisempiä kuin koskaan ennen. Christianin sanoin meistä tulee ”parempia ystäviä, taiteilijoita, opettajia, vanhempia ja rakastajia.”

Teknologian hypernopean kehityksen luulisi pakottavan toimittajat etsimään alueita, joissa he peittoavat algoritmit ja koneälyn mennen tullen. Verkottuneen yhteiskunnan uudet journalistit tarvitsevat yhä enemmän tietokantojen analysointitaitoja, mutta toisaalta myös tunteiden ja monimutkaisten asiayhteyksien välittäminen jää yhä ihmistoimittajien tehtäväksi.

Robotti ei kirjoita henkilökuvaa New Yorkeriin eikä arvostele romaania tai kuvataidenäyttelyä. Se ei osaa innostua eikä surra. Robotilla ei ole mielipiteitä. Se ei tiedä, miltä jokin maistuu, haisee, kuulostaa tai tuntuu. Se ei kärsi maailmatuskasta eikä pelkää kuolemaa. Se ei voi tietää, millaista on olla ihminen.

Ainakaan toistaiseksi.

Posted in Journalism, Journalismin tulevaisuus, Painokoneet seis! | 3 Comments

Finnbay wanted to recruit me

Last week I was teaching a class in what I call ‘digital fact-checking’ at Yle (the Finnish public broadcaster). We were talking about how to check who owns a certain domain name, when one of the participants, a fine journalist called Jessikka Aro, said she wanted to find out the owner of Finnbay, an obscure website that has been quoted abroad as the source of some dubious ‘news’ about Finland’s relationship with Russia. Jessikka then went on to write this piece about Finnbay. Indeed, foreign media should not trust this site as a source about Finnish politics.

Today I stumbled on this Reddit thread about Finnbay, which led me to this blog post – which then reminded me about an email I received some time last year. I didn’t give it much thought at the time, as it’s not unusual to be asked to write for free these days. I just told this person that I’ve been paid to write since 2001 and don’t see a reason to start writing for free now (this blog being the exception, of course).

But as I don’t tend to delete emails, here’s Onur Yalcintas of Finnbay reaching out to me in April 2013.

Dear Johanna,

I hope you are well and happy.

I am from Finnbay – Finland’s English Language webzine and city-country guide. We are currently the top company in our field hitting over 135,000 hits per month.

We are interested in collaborating with you on having you to have a column at our website to tell the world about Finland in English. This would be great exposure to reach to international community.

This would be a voluntary position to start with as we all are at Finnbay.

Please let me know if this would be of your interest.

 

Kind regards,
Onur Yalcintas

Finnbay.com
The Gateway of Expats in Finland

Posted in Blimey, Journalism, Journalismin tulevaisuus, Suomi Finland Perkele | 1 Comment

My new report ‘Crowdsourcing in Investigative Journalism’ published today by the Reuters Institute

Dear journos and media researchers,

My report on the usefulness of crowdsourcing in investigative journalism has been published by the Reuters Institute for the Study of Journalism, Oxford University. You can download it here.

I started working on this paper in 2010 as a part of my Visiting Fellowship at the Reuters Institute. Then other things came along and I had to leave it for a bit. I’m glad that I finally managed to finish it, as there is surprisingly little research on the use of crowdsourcing in journalism and, at least to my knowledge, none at all that would focus solely on the practice of this method in investigative journalism.

As a journalist I have a practical approach to research. This is not a peer-reviewed academic article. My aim is to broaden the understanding of crowdsourcing in newsrooms. I hope it’ll prove to be useful for journalists who are looking to ‘connect readers’ brains’, as Tuomo Pietiläinen so aptly defines crowdsourcing in my interview.

I’d be glad to hear any comments about the study.

Image

Here’s the blurb:

Use of crowdsourcing requires rigorous fact-checking

Crowdsourcing can be an efficient tool in investigative journalism, according to a new report from the Reuters Institute. To achieve the best results possible, journalists need to adopt a more open approach to online investigations. This would mean a significant change in newsroom culture.

The report Crowdsourcing in Investigate Journalism by former RISJ Fellow Johanna Vehkoo aims to find out what makes crowdsourced investigations successful and how is this method different from seeking out sources in traditional ways. News organisations now have an unforeseen access to their readers and others on the web, but do they have sufficient know-how to use this potential in investigative projects?

Some news outlets have started early and have gained more experience in the field, whilst others still misunderstand crowdsourcing merely as conducting vox pops. Although crowdsourcing has been a popular buzzword in newsrooms for several years, there is still relatively little research about its uses in journalism.

The paper introduces three case studies from both Finland and the UK. These are:

– How Paul Lewis of the Guardian found out the truth about the death of newspaper vendor Ian Tomlinson

– How Tuomo Pietiläinen of Finland’s biggest newspaper Helsingin Sanomat exposed the secret bonuses of Finnish stockbrokers with the help of his readers

– How the online platform Help Me Investigate involved local communities in collective acts of investigative journalism

Journalists still have a lot to learn about verification of user-generated content and community building, the report argues. Despite being extremely useful in breaking-news situations and some long-term investigations, crowdsourcing is also a method that is vulnerable to manipulation. Therefore, the journalistic process of rigorous fact-checking should be at the heart of all crowdsourced investigations.

Download the report as pdf here: https://reutersinstitute.politics.ox.ac.uk/fileadmin/documents/Publications/fellows__papers/2009-2010/Crowdsourcing_in_Investigative_Journalism.pdf

Posted in Journalism, Journalismin tulevaisuus, Oxford Oddities | Tagged , , | 2 Comments

Huijaus.com

Törmäsin tänään mielenkiintoiseen verkkosivustoon nimeltään Sisallontuotanto.com. Se on löytänyt markkinaraon: monenmoiset nettisivut tarvitsevat sisältöä, mutta eivät halua maksaa siitä juuri mitään. Epätoivoisia skribenttejä taas on työttömänä vaikka millä mitalla. Siispä kysyntä kohtaamaan tarjonta, tähän malliin:

Image

Palkkiot ovat siis hulppeat. Mutta entä missä tekstit julkaistaan? Sitä ei sivustolla kerrota. Toki luvataan, ettei kirjoittajan nimi tule näkyviin. Se on huojentavaa. Kirjoitusohjeet lyövät vertoja Journalistin ohjeille, mitä nyt ovat hieman tiivistetyt:

Image

Ajattelin kysyä bisneksen pyörittäjältä, missä juttuja julkaistaan ja millaista kokemusta hän edellyttää kirjoittajilta. Voisiko hän kenties kertoa myös omista taustoistaan, sillä sivustolla ei ole hänelle minkäänlaisia yhteystietoja, saati esittelyä.

Katsotaanpa, kuka sivuston omistaa.

Image

Tapani Haukisalo. Internet-yrittäjäksi hän on yllättävän irrallaan toimintaympäristöstään. Hakukoneet eivät löydä hänestä mitään muita jälkiä kuin tämän Sisallontuotanto.com-sivuston. No, mutta onhan noissa whois-tiedoissa puhelinnumero.

Mutta voi! Numerosta ei vastata. Eipä sen kai niin väliksi, sillä Eniron hakupalvelun mukaan puhelinnumero kuuluu äänekoskelaiselle kuljetusfirmalle, ei mysteerimies Tapani Haukisalolle.

Posted in Journalism, Suomi Finland Perkele | 5 Comments