Kolmannes maailman sukista valmistetaan kiinalaisessa Datangin kaupungissa, Shanghain lähellä. Siellä tehtailtiin viime vuonna 7,5 miljardia paria sukkia.
Kaupungin vanhin ja tunnetuin sukkatehdas, Hua Zhong Socks, alkoi valmistaa sukkia 70-luvun lopulla, kun Kiinan talousuudistus teki tällaisen yrittämisen mahdolliseksi. Sittemmin Datangiin on perustettu lukuisia sukkatehtaita. Kilpailu on äärimmäisen kovaa. Niinpä Hua Zhong Socks on päättänyt erottua muista – se tekee nykyään vain urheilu- ja sotilaskäyttöön tarkoitettuja sukkia. Suomeen vietäväksi tehdas tekee Jahti-merkkisiä sukkia.
Nyt joku saattaa ihmetellä, miksi puhun sukista, kun piti puhua journalismista.
Puhun sukista siksi, että kiinalainen sukkakaupunki toi minulle hakematta mieleen suomalaisen lehtijournalismin. Meillä lukijoille tarjotaan yhä enemmän samanlaista sen sijaan, että lukijoita yllätettäisiin omaperäisillä aiheilla ja näkökulmilla.
Ruuhkautuneet markkinat pakottavat erikoistumaan, ihan niin kuin Datangin vanhin sukkatehtailija ymmärsi tehdä.
Internet on aiheuttanut informaation ja mielipiteen tilaan ihan hirveän ruuhkan. Tämän pitäisi pakottaa myös sanomalehdet erikoistumaan.
Suomessa on ollut vain vähän kilpailua sanomalehtien välillä, sillä niistä useimpia suojaa alueellinen monopoli. Netissä kaikki ovat samalla viivalla.
Internetiä ei voi täyttää, mutta sanomalehtien verkkosivustojen nykyinen touhu näyttää siltä, että juuri sitä ne yrittävät tehdä. Uutta kamaa pitää saada putkeen koko ajan, ilmeisesti siksi, että näytettäisiin jotenkin dynaamisilta. Eikä haittaa, vaikka uusi kama on muilta kierrätettyä ja loppuunkaluttua. On saatava uusia otsikoita ja klikkauksia.
Maailmalla ymmärretään jo, että klikkauksien määrää tärkeämpää on saavuttaa lukijoiden luottamus. Puhutaan sitoutuneista lukijoista.
Suomessa ei olla tajuttu, että verkossa ei voi kilpailla juttujen määrällä. Ainoita kilpailuvaltteja ovat laatu ja omaperäisyys.
(Itse asiassa juttu sukkakaupungista oli ilahduttava poikkeus 30.12.2011 Hesarin tarjonnassa. Se oli yllättävä ja tarjosi uutta tietoa. En voi linkittää siihen, koska se oli eksklusiivista paperilehden aineistoa.)
Huonotasoinen, virheitä vilisevä ja skandaaleja kalasteleva verkkouutisointi vie uskottavuuden ja lukijoiden luottamuksen. Lukijat eivät ymmärrä, miksi lehti julkaisee verkossa kuvia ja otsikoita, joita se ei ikimaailmassa painaisi paperille. Hyvät jutut sen sijaan tekevät pitkään kierroksia sosiaalisessa mediassa ja tuovat lehdelle uusia, kenties jopa sitoutuneita ja maksavia asiakkaita.
Monessa mielessä journalismi on nyt parempaa kuin koskaan ennen. Sitä on tarjolla enemmän ja useammalla alustalla kuin koskaan ennen, ja se tavoittaa laajemman yleisön kuin ennen on ollut mahdollista. Juuri siksi valtamedian mokailu ja laadun heikkeneminen nähdään kansalaisten verkostoissa koko ammattikunnan auktoriteetin murenemisena.
Perinnemedia ei tätä huomaa, vaan jatkaa itse oman arvovaltansa nakertamista lisäämällä katso kuvat! -tyyppistä uutisointia. Kehnoa journalismia osaa tehdä kuka tahansa ja sitä on netissä tarjolla ylenpalttisesti. Viihteellistäminen on yksinkertaisesti väärä strategia laatulehdille, jos ne haluavat pysyä laatulehtinä. Jos ne haluavat erottua, niiden pitää jättää juorut ja julkkisjutut niille, jotka tekevät ne paremmin.
Journalismin suurimmat menestyjät ovat lajissaan parhaita. The Financial Timesia pidetään pörssimaailmassa välttämättömänä lukemistona. The Economist tarjoaa viikoittaisen analyysin liki koko maailmasta. Kukaan ei osaa juoruilla ja närkästyä yhtä hyvin kuin brittiläinen tabloidi Daily Mail, maailman toiseksi luetuin sanomalehden verkkopalvelu.
Mitä laatulehdeksi haluavat sitten voivat tehdä? Ottaa mukaan reippaasti lisää kontekstia, analyysia ja ymmärrystä. Sanomalehdet ovat täynnä tietoa, mutta niissä on aivan liian vähän ymmärrystä. Ymmärrystä tuottavat journalistit, joilla on paljon asiantuntemusta ja kykyä kriittiseen ajatteluun.
Toki yleistoimittajia ja perusuutisia tarvitaan edelleen, mutta laatumedia voi luoda rahanarvoista lisäarvoa vain erikoistumalla. Yleistoimittaja on helppo korvata toisella yleistoimittajalla, uutistoimistojutulla tai englanninkielisestä verkkolehdestä Googlen avulla käännetyllä jutulla. Huomattava osa nykyisestä toimitustyöstä on niin ennalta-arvattavaa ja toisteista, että sen voi korvata myös kirjoittavalla koneella.
Yhdysvalloissa Northwesternin yliopistossa kehitetty Stats Monkey eli Tilastoapina on tietokoneohjelma, joka kirjoittaa urheilujuttuja alle kahdessa sekunnissa. Sen algoritmien tuottamaa jälkeä ei erota ihmisen kirjoittamasta – paitsi siitä, ettei se tee kielioppi- tai asiavirheitä.
Aluksi Apina keskittyi amerikkalaisen baseballin raportointiin, mutta laajensi pian osaamistaan muihin urheilulajeihin. Nykyään se hallitsee suvereenisti myös jalkapallon ja koripallon. Kehittäjät uskovat Apinan korvaavan urheilutoimittajan lisäksi myös taloustoimittajan, ainakin pörssitiedotteiden laatijana. Se osaa jo nyt kirjoittaa esimerkiksi kiinteistökaupasta, liikenteestä sekä avoimista työ- ja opiskelupaikoista.
Uutistoimisto Reutersin kehittämä NewsScope puolestaan tehtailee yritysten tulostiedotteista uutisia alle puolessa sekunnissa. Se käyttää Reutersin mittavaa tietokantaa selvittääkseen, miten hyvin tai huonosti firma on pärjännyt. NewsScopen algoritmit seulovat uutisista ”mielialoja” tai ”tunnelmia” (sentiments) ja pisteyttävät niitä sisältäviä sanoja. Järjestelmä määrittää millisekunneissa, millainen mieliala vallitsee tietyn yhtiön ympärillä.
NewsScope palvelee pörssissä toimivia yrityksiä, jotka tekevät voittonsa automatisoidulla osakekaupalla. Algoritmeihin perustuva, reaaliaikainen kaupankäynti on jo merkittävä osa osakekauppaa, ja sen osuus kasvaa koko ajan. Ihmisen rooli sekä tiedon välittäjänä että päätösten tekijänä on puristettu minimiin.
Helsingin pörssissä jo puolet osakekaupasta on tällaista.
Reuters on maailman suurin uutistoimisto, mutta sen suurimmat tulovirrat eivät enää aikoihin ole tulleet perinteisestä uutistoiminnasta. Se tienaa rahansa taloustiedon kauppaamisesta finanssimaailman päättäjille. Tuon taloustiedon pitää nykyisin olla niin nopeaa, ettei ihmistaloustoimittaja siihen pysty. Ihminen ei armottomassa hitaudessaan kelpaa edes oikolukijaksi.
Mitä tämä kaikki merkitsee journalismille? Ainakin sitä, että meidän pitää hakeutua sellaisille alueille, joilla emme ole ihan helposti kirjoittavien robottien ja algoritmien korvattavissa.
Kun lehti erikoistuu korkealaatuiseen analyysiin ja taustoittavaan journalismiin, se palkkaa hyvin kirjoittavia spesialisteja. Joukkotiedotuksen ja massayleisön ajoista ollaan vääjäämättä siirtymässä kohti erikoistuneita sisältöjä.
Uusi journalisti tietää jostakin aiheesta todella paljon ja osaa soveltaa tätä tietoa eri julkaisualustoilla. Hän on tekninen moniosaaja, joka tajuaa verkkoa ja multimediaa, mutta myös perinteinen journalisti, jonka nimi on laadun tae.
Kyse on siitä, että median tuottajien on opeteltava luomaan niukkuutta yltäkylläisyyden keskelle.
Tämä teksti on puheenvuoro, jonka pidin Muuttuuko mediassa kaikki -paneelissa, torstaina 12.1. Suomalaisella Klubilla. Tilaisuuden järjesti Suomalainen Sanomalehtimiesliitto.
